ETUSIVU

MYYNTI

YHTEYSTIEDOT

Björknäs Trädgård on perustettu vuosina 1990–1991 aluksi yhdellä ja sittemmin toisella kasvihuoneella. Yrityksemme toimii Dragsfjärdin kunnassa Kemiön saarella.
Sukupolvenvaihdos tehtiin keväällä 2006, ja toiminnan kehittäminen jatkuu edelleen.

Tuotamme kasvihuoneissamme pääasiallisesti vihanneksia. Tuotantoomme kuuluu tomaatti, kurkku, paprika, kirsikkatomaatti, ruukkusalaatti ja yrtit. Suurimman osan tuotteistamme myymme kasvihuoneidemme läheisyydessä sijaitsevassa suoramyyntipisteessä Söderlångvikintien varrella. Samassa pisteessä myydään myös muiden paikallisten viljelijöiden tuotteita.

Taimet istutetaan helmi–maaliskuussa. Tomaatit kypsyvät toukokuun alussa ja sesonki jatkuu lokakuuhun saakka. Käytämme viljelyalustana turvetta ja tuhoeläinten torjunnassa ainoastaan biologisia torjunta-aineita. Tuotteemme poimitaan mahdollisimman kypsinä, mikä vaikuttaa positiivisesti niiden makuun.

Yrityksemme palveluksessa on myös hortonomi, joka auttaa asiakkaitamme esimerkiksi sopivien kasvien valinnassa ja puutarhasuunnittelussa.

Ota siis yhteyttä meihin kun olet puutarha-avun tarpeessa!